Jake Rakennus rakentaa nyt isommin ja vihreämmin
Kestävää rakentamista tulevia sukupolvia varten
Alku
Innostus on tarttuvaa
Veljekset Johan ja Jonny Asplund kasvoivat aurinkopaneelit kotitalonsa katolla, mikä oli 80-luvun Pietarsaaressa harvinaista. He eivät silloin uskoneet, että isä-Kajn kiinnostus innovaatioita kohtaan on tarttuvaa ja että siitä tulisi tärkeä liikkeellepaneva voima heidän omalla urallaan.
Myös veljesten serkku Kenneth Asplund kasvoi innovoijaksi. Isä-Torolfin puusepäntyöt kiinnostivat ja hän sai seurata sivusta automaattisorvin tuotekehitystä.
Johan kouluttautui rakentajaksi ja oli vain 20-vuotias perustaessaan ensimmäisen rakennusyrityksensä vuonna 1988. 90-luvun puolivälissä hän sai elintarviketeollisuuden toimeksiannon Snellmanilta, jonka parissa hän aloitti yhteistyön myös yrittäjänä rakennusalalla toimivan Kennethin kanssa.
Vasemmalta: Torolf Asplund, Kenneth Asplund, Johan Asplund, Jonny Asplund ja Kaj Asplund.
Nimi Jake koostuu Johanin ja Jonnyn nimikirjaimista ja Kennethin etunimen ensimmäisistä kirjaimista.
“Ne olivat aikoja, jotka kerryttivät kokemusta ja loivat hyvän pohjan tulevaisuudelle. Olemme erityisen kiitollisia opeista, joita saimme projektipäällikkö Sven Åkerlundilta”, Johan Asplund sanoo.
Vuonna 2003 Johan ja Jonny perustivat yhteisen rakennusyrityksen ja vuonna 2005 se yhdistyi Kennethin yrityksen kanssa ja sai nimekseen Jake Rakennus Bygg.
Jake Rakennuksen perustamisesta on nyt kulunut 20 vuotta, mutta kolme pääomistajaa ovat edelleen samat ja kaikki he työskentelevät yrityksessä operatiivisesti. Vuonna 2023 liikevaihto yltää lähes 20 miljoonaan euroon.
“Kenneth on hyvä johtamaan rakennusprojekteja ja ennakoimaan sekä mahdollisuuksia että ongelmia, minkä ansiosta pystymme reagoimaan ajoissa. Rakennusalalla pienilläkin yksityiskohdilla voi olla suuri merkitys. Jonnyn vahvuuksia ovat myynti ja talotekniikka. Se on arvokas yhdistelmä kokonaisurakoinnissa”, sanoo Johan Asplund.
Johanin vankka kokemus on suureksi eduksi rakennusprosessin useissa vaiheissa, erityisesti projektisuunnittelussa, materiaalivalinnoissa ja strategian valinnassa. Kokemus tuo itsevarmuutta, jonka ansiosta uskaltaa ajatella uudella tavalla.
“Nykytilanteemme huomioon ottaen voimme todeta, että me kolme pääomistajaa täydennämme toisiamme hyvällä tavalla”, sanoo Johan Asplund, Jake Rakennuksen toimitusjohtaja
vuodet 2003–2007
Perustalouden rakentaminen asuntotuotannolla
Ensimmäiset viisi vuotta Jake Rakennus keskittyi asuntotuotantoon, pääasiassa omakotitalojen ja paritalojen rakentamiseen. Omistajat eivät ottaneet suuria riskejä, vaan keskittyivät luomaan yritykselle vakaata perustaloutta. Käytännössä Johan ja Kenneth rakensivat päivisin ja Johan hoiti hallinnollisia töitä kotoa käsin iltaisin. Jokainen sentti laskettiin ja autot ja peräkärryt toimittivat materiaalivarastojen virkaa.
“Noista ajoista muistan erityisesti sen tunteen, kun olimme myyneet puolet Pietarsaaren Itälahdenkadun asunnoista. Olimme ostaneet lainarahoilla maata kuuden paritalohuoneiston rakentamiseksi. Se oli miljoonaprojekti eli iso projekti meille tuohon aikaan”, Johan Asplund sanoo.
Tässä vaiheessa Jonny Asplund ei vielä työskennellyt operatiivisesti yrityksessä. Hän oli kouluttautunut LVI-insinööriksi ja työskenteli Scancoolissa (vuodesta 2011 Oilonin omistuksessa) Kokkolassa vuoden 2014 loppuun asti, minkä jälkeen myös hän aloitti kokopäivätyön Jake Rakennuksella.
Vuonna 2004 André Mård aloitti työskentelyn Jake Rakennuksella kesäisin ja iltaisin. Vuodesta 2005 lähtien Johanin pojat Ronnie Asplund ja Tobias Asplund olivat mukana yrityksessä aputyöntekijöinä. He hoitivat rakennussiivouksia kesälomilla ja iltaisin koulun ohella. Kaikki kolme työskentelevät edelleen Jake Rakennuksella ja ovat yrityksen osakkaita.
Oranssin boxin teksti: Vasemmalta: Torolf Asplund, Kenneth Asplund, Johan Asplund, Jonny Asplund ja Kaj Asplund. Nimi Jake koostuu Johanin ja Jonnyn nimikirjaimista ja Kennethin etunimen ensimmäisistä kirjaimista.
vuodet 2008 – 2013
Kunnianhimo ja talot nousivat uusiin korkeuksiin
Ensimmäisen viiden vuoden jälkeen Jake Rakennus koki todellista kasvua, kun vuonna 2008 yritys muotoili ensimmäisen varsinaisen 5-vuotisstrategiansa yhdessä ensimmäisen ulkopuolisen hallitusjäsenen ja mentorin Asko Lammisen kanssa. Yritys kasvoi voimakkaasti ja investoi perustajaurakointiin, vaikka byrokratia oli haastavaa. André Mård otti haasteen vastaan pyrkiessään ymmärtämään lakia ja kaikkia tarvittavia asiakirjoja. Rakennusinsinöörin opintojensa loppuvaiheessa vuonna 2011 André kirjoitti opinnäytetyönsä perustajaurakoinnista. Tuloksena syntyi käsikirja RS-asiakirjojen laatimiseen ennen rakentamisen aloittamista. Kyseessä on ruotsinkielinen opetusmateriaali, jota käytetään nykyään kaikkialla Suomessa.
“Perhe ostaa asunnon piirustusten perusteella ja maksaa sen erissä rakennusliikkeelle asunnon valmistuttua. Jos RS-asiakirjoja ei ole tehty oikein eikä rakennusyritys pysty viemään rakennusprojektia loppuun, on se suuri taloudellinen riski perheelle. Siksi olemme erikoistuneet hoitamaan kokonaisuuden viimeisen päälle, vaikka olemmekin pieni yritys. Pystymme hoitamaan RS-asiakirjat sekä asuntotuotannon turvallisesti ja laadukkaasti”. – Jonny Asplund
Vuosien varrella uusiin korkeuksiin kohonneiden tavoitteiden lisäksi myös Jake Rakennuksen rakentamat talot ovat huomattavasti aiempia korkeampia. Hallituksen jäsenen Asko Lammisen ja yrityksen muiden mentorien tuella osakkaat uskalsivat ottaa entistä suurempia riskejä. Yksi tärkeä virstanpylväs oli vuonna 2011 Kokkolan Mäntykankaanpuistoon valmistunut kerrostalo.
“Vuonna 2006 otin yhteyttä Matti Leskelään, joka toimi myyntipäällikkönä Kokkolan Osuuspankin kiinteistönvälitystoimistossa. Hän uskoi meihin ja ideoihimme. Matti oli meille tiiminsä kanssa tärkeä tuki ja hyvä myyjä monen vuoden ajan Kokkolan asuntotuotannossa”, sanoo Johan Asplund.
Toinen tärkeä mentori meille on ollut vankan kokemuksen omaava rakennusurakoitsija Pekka Kaipainen, jolta Jake Rakennus osti Mäntykangas-tontin vuonna 2009. Jake Rakennus palkkasi hänet ulkopuoliseksi konsultiksi.
“Pekka Kaipainen on antanut meille paljon hyviä neuvoja vuosien varrella ja tukenut meitä ylä- ja alamäissä. Arvostamme hänen panostaan erittäin paljon”, sanoo Johan Asplund.
vuodet 2014 – 2018
Astuminen edelläkävijän saappaisiin
Tärkeä virstanpylväs näinä vuosina oli Jake Rakennuksen vuonna 2013 lanseeraama asuntotuotannon sähköinen palveluopas MyNest. Se oli innovatiivinen ratkaisu, joka pystyttiin kehittämään ohjelmointitaitoisen hallituksen jäsenen Asko Lammisen tuella. MyNest sai rakennusalalla ristiriitaisen vastaanoton. Pääosin palaute oli positiivista, mutta myös kritiikkiä saatiin.
“MyNest on edelleen käytössä rakennusprojekteissamme. Palvelulla ei ehkä ollut toivotunlaista suurta vaikutusta, mutta se sai meidät ymmärtämään askeleen edellä olemisen arvon. MyNest oli luultavasti yksi tärkeä syy sille, että Jake Rakennusta alettiin pitää rakennusalan edelläkävijänä”, Jonny Asplund sanoo.
Kymmenen vuoden jälkeen Jake Rakennus uskalsi hypätä asuntotuotannosta myös kevyen teollisuuden ja julkisen sektorin toimeksiantoihin. Se ei ollut kovin dramaattinen muutos, sillä omistajilla oli jo kokemusta elintarviketeollisuuden rakennustöistä. Vuoden 2015 alusta lähtien Jonny Asplund on työskennellyt yrityksessä operatiivisesti ja hän on ollut mukana vaikuttamassa laajalla LVI- ja kylmäratkaisujen tuntemuksellaan mm. elintarviketeollisuuden projekteihin. Siksi ei ollutkaan mikään ihme, että Jake Rakennus onnistui vuonna 2018 saamaan miljoonaprojektin Seinäjoella, jossa rakennettiin uudet tilat elintarvikeyhtiö Foodwestille.
“Ramboll soitti ja kysyi, haluammeko ottaa toimeksiannon vastaan. He olivat huomanneet, että meiltä löytyy rakentamisen ja rakennustekniikan osaamista, jota vaaditaan tämän tyyppisiin kokonaisurakoihin. Kun saimme projektin, tuntui oikeasti siltä, että olemme oikealla tiellä”, Jonny Asplund sanoo.
Rakennusprojekti sijaitsi Seinäjoella, joten Jake Rakennus laajensi toiminta-aluettaan tuoden tutut alihankkijat Pohjanmaan turvallisten rajojen ulkopuolelle. Johan Asplund muistelee ja hymyilee.
“Siinä oltiin ehdottomasti mukavuusalueen ulkopuolella, sekä me että asiakas. Ensimmäisessä tapaamisessa he kummastelivat outoja sukunimiämme: Asplund, Mård, Granholm ja Björkskog. Mutta lopputulos oli hyvä ja sen ansiosta myös muut elintarvikealan yritykset uskalsivat palkata meidät rakennusprojekteihinsa”, hän sanoo.
Jake Rakennus halusi profiloitua selkeästi ympäristöystävälliseksi rakennusyritykseksi, mitä se on ollut käytännössä jo pitkään. Vuonna 2018 yrityksen visiona oli tulla kestävän rakentamisen edelläkävijäksi niin teollisuudessa, julkisella sektorilla kuin asuntotuotannossa kaikkialla Pohjoismaissa. Visio ja strategia kehitettiin yhteistyössä digimarkkinointitoimisto Generon kanssa, joka lanseerasi samana vuonna myös Jake Rakennuksen uudet verkkosivut.
“Hallituksen strategiatyössä olemme saaneet tukea myös muilta paikallisilta mentoreilta ja konsulteilta viime vuosina. Heillä on laajaa tuntemusta alasta ja lähialueista, joissa rakennetaan nykyään paljon. Ilman mentoreita, joita meillä on ollut vuosien varrella, emme olisi koskaan päässeet näin pitkälle”, sanoo Johan Asplund.
vuodet 2019 – 2023
Kestävän rakentamisen edelläkävijä
Jake Rakennus oli ensimmäisiä massiivipuuelementtien hyödyntäjiä. Johan Asplund muistaa, kun he ehdottivat CLT-elementtien käyttöä tavarankäsittely- ja tuotevarastoon, jota oltiin rakentamassa Adolf Lahti Oy:lle Kokkolaan.
“Olin hieman hermostunut esitellessäni ideoitamme, mutta kun toimitusjohtaja vastasi iloisesti: “Vau, mielenkiintoista”, tiesimme olevamme oikealla tiellä. Panostamme kestäviin materiaaleihin ja energiatehokkaisiin taloteknisiin ratkaisuihin, minkä vuoksi olemme saaneet viime vuosina monia mielenkiintoisia toimeksiantoja”, sanoo Johan Asplund.
Esimerkkinä mielenkiintoisesta toimeksiannosta voisi mainita Fresh Servantin Pedersöressä, joka palkkasi Jake Rakennuksen vuonna 2021 laajentamaan salaattitehdastaan 8000 neliömetristä 15000 neliömetriin. Projekti toteutettiin KVR-urakkana, joten Jake Rakennus vastasi sekä suunnittelusta, rakentamisesta että talotekniikasta. Investoinnin kokonaisarvo oli noin 25 miljoonaa euroa, josta rakennuskustannusten osuus oli noin kolmanneksen. Tämä kertoo hyvin hankkeiden kokoluokasta, joita Jake Rakennus pystyy tänä päivänä rakentamaan.
Vuonna 2019 yritys sai riveihinsä seuraavaa sukupolvea, kun Johan Asplundin pojista Ronnie Asplundista ja Tobias Asplundista tuli osaomistajia. Muutamaa vuotta myöhemmin omistajapohja laajeni edelleen André Mårdin ja Jens Mårdin hypätessä mukaan.
“Olemme iloisia, että nuorempi sukupolvi haluaa olla mukana osaomistajina, sillä se mahdollistaa yrityksen kasvun. Toivottavasti saamme houkuteltua uusia työntekijöitä, jotta voimme ylläpitää luomaamme laajaa tietopohjaa. Otamme vastaan yhä suurempia projekteja ja tulemme tarvitsemaan sekä projektipäälliköitä että rakentajia”, sanoo Johan Asplund.
Ronnie Asplund on talonrakentaja ja hän on työskennellyt päätoimisesti Jake Rakennuksella vuodesta 2022. Ronniesta tuli Jake Rakennuksen osaomistaja vuonna 2019. Syksystä 2022 lähtien hän on opiskellut työn ohella rakennusinsinööriksi.
Tobias Asplund on sähkö- ja automaatioasentaja sekä automaatioinsinööri. Tobias tuli Jake Rakennuksen osakkaaksi vuonna 2019, mutta operatiivisesti hän on ollut mukana yrityksessä vasta vuodesta 2021, kun hänestä tuli Vaasan aluepäällikkö.
André Mård aloitti työnsä Jake Rakennuksella jo talonrakentajan opintojensa aikana. Hän aloitti vakituisen työsuhteen vuonna 2011 valmistuessaan rakennusinsinööriksi ja on siitä lähtien työskennellyt vastaavana esimiehenä.
Jens Mård aloitti myyntitehtävissä kustannusarvioijana Jake Rakennuksella vuonna 2017, hänen työsuhteensa vakinaistettiin vuonna 2018 kun hän valmistui rakennusinsinööriksi. Vuonna 2020 hän aloitti työskentelyn vastaavana esimiehenä. Vuonna 2022 Jensistä tuli Jake Rakennuksen osakas.
Jake Rakennus tänään
Vähähiilisen rakentamisen asiantuntija
Jake Rakennus rakentaa jatkuvasti asuintaloja, keskittyen puutalorakentamiseen Nykyään suurin osa yrityksen liikevaihdosta tulee Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan urakoista. Jake Rakennus on erikoistunut rakentamaan teollisuudelle ja julkiselle sektroille alhaisilla elinkaarikustannuksilla. Monet toimeksiannot tehdään KVR-sopimusten muodossa, joissa Jake Rakennus vastaa sekä suunnittelusta, rakentamisesta että talotekniikasta.
On selvää, että kiinnostus vähähiiliseen rakentamiseen on lisääntymässä sekä teollisuudessa että julkisella sektorilla. Vähähiilinen rakentaminen on tärkeä osa kestävää kehitystä ja ilmastonmuutoksen torjuntaa. Hiilidioksidipäästöjen ja muiden negatiivisten ympäristövaikutusten vähentäminen rakennusalalla voi olla merkittävä tekijä ihmiskunnan ilmastojalanjäljen pienentämisessä.
“Rakentaminen ja rakennukset tuottavat noin kolmanneksen Suomen kasvihuonekaasupäästöistä. Jotta Suomi pystyisi saavuttamaan kansalliset ja kansainväliset ilmastotavoitteensa, on myös rakennussektorin päästöjä vähennettävä. Rakennusten käytönaikaisen energiankulutuksen rinnalla tulisikin seurata rakennuksen koko elinkaaren hiilijalanjälkeä.”
Lähde: Ympäristöministeriön verkkosivut: https://ym.fi/vahahiilinen-rakentaminen
Mitä on vähähiilinen rakentaminen?
Vähähiilisessä rakentamisessa on kyse hiilidioksidipäästöjen ja muiden negatiivisten ympäristövaikutusten minimoimisesta sekä rakennusprosessin että rakennuksen käytön aikana. Tavoitteena on tuottaa rakennuksia, jotka ovat energiatehokkaita, resurssitehokkaita ja vähentävät ilmaston muutosta.
Kuinka voit rakentaa vähähiilisesti?
Materiaalivalinnat
Kierrätysmateriaalien, uusiutuvien materiaalien ja vähähiilisten vaihtoehtojen, kuten puun käyttö betonin ja teräksen sijaan. Betoni ja teräs ovat materiaaleja, jotka tuottavat suuria määriä hiilidioksidia valmistusprosessin aikana.
Energiatehokkuus
Rakennukset suunnitellaan minimoimaan energiankulutus käyttämällä eristystä, energiatehokkaita ikkunoita ja ovia sekä toteuttamalla passiivisen aurinkolämmityksen ja luonnollisen ilmanvaihdon järjestelmiä.
Uusiutuva energia
Uusiutuvien energialähteiden, kuten auringon, tuulen tai geotermisen energian integrointi tuottamaan rakennukseen puhdasta ja kestävää energiaa.
Jätehuolto
Vähennä jätettä käyttämällä esivalmistettuja materiaaleja ja komponentteja sekä kierrättämällä ja hyödyntämällä olemassa olevat materiaalit niin pitkälle kuin mahdollista.
Investoinnit
Rakennuksen sijainti voi vaikuttaa sen hiilidioksidipäästöihin. Jos rakennus sijaitsee julkisen liikenteen reittien varrella ja kuljetusten tarve on vähäisempi, myös päästöt ovat pienempiä.
Vesihuolto
Vettä säästävien tekniikoiden ja järjestelmien käyttöönotto, kuten sadeveden talteenotto ja veden uudelleenkäyttö, voi vähentää veden kokonaiskulutusta.
Elinkaarianalyysi
Elinkaarianalyysin avulla on mahdollista arvioida rakennuksen kokonaisympäristövaikutuksia, mukaan lukien materiaalien valmistuksen, rakennusprosessin, käytön ja purkamisen päästöt.
Jake Rakennuksen tulevaisuus
Nyt rakennamme Lagmansgårdenin koulukotia
Lagmansgårdenin uusi koulurakennus on jännittävä projekti vähähiilisen rakentamisen saralla, jota Jake Rakennus rakentaa Pietarsaareen Senaatti-kiinteistöille. Koulun tulee olla käyttövalmis vuonna 2025.
Vihreä betoni on seuraava askel
Roolinsa mukaisesti kestävän rakentamisen edelläkävijänä Jake Rakennus seuraa uusia materiaaleja ja ratkaisuja, joita he voivat käyttää omissa projekteissaan. Kenneth Asplund tutkii parhaillaan mahdollisuutta vihreän betonin käytön aloittamiselle.
“Perinteinen betoni sisältää paljon sementtiä, ja sementin tuotanto aiheuttaa suuria hiilidioksidipäästöjä. Korvaamalla osan sementistä masuunikuonalla tai lentotuhkalla, betonin hiilidioksidipäästöt voidaan puolittaa”, sanoo Kenneth Asplund.
Vihreä betoni täyttää samat korkeat vaatimukset kestävyyden, lujuuden, pitkäikäisyyden ja valun suhteen kuin perinteinenkin betoni.
“Kuivumisaika on eri, koska vihreä betoni ei tuota lämpöä ja energiaa samalla tavalla kuin puhdas sementti, joten se on otettava huomioon. Mutta me Jake Rakennuksella tulemme aloittamaan vihreän betonin käytön, sillä se on vähähiilinen materiaali, jolla on suuri vaikutus rakennuksen ilmastovaikutuksiin”, sanoo Kenneth Asplund.
Jake Rakennus pähkinänkuoressa:
- Jake Rakennuksen perustivat vuonna 2003 Johan ja Jonny Asplund.
- Kenneth Asplundista tuli osaomistaja vuonna 2005.
- Nykyään yrityksellä on seitsemän osaomistajaa, 22 työntekijää ja laaja yhteistyökumppaniverkosto.
- Vuonna 2022 liikevaihto oli noin 16 miljoonaa euroa ja vuonna 2023 lähes 20 miljoonaa euroa.
- Yrityksen päärakennustoiminta tapahtuu Kokkolan ja Kristiinankaupungin välisellä alueella. Pääasiassa kyse on urakoista (80 %) mutta myös asuntotuotannosta (20 %).
- Pääkonttori sijaitsee Pietarsaaressa osoitteessa Havutie 3, mutta nykyään Jake rakennuksella on toimisto myös Vaasan Klemettilässä, osoitteessa Myllärinkatu 21.
Oletko samaa mieltä kanssamme kestävästä rakentamisesta? Ota yhteyttä ja pyydä tarjous!
Johan Asplund
toimitusjohtaja
+358 (0)50 366 9170
johan.asplund@jakerakennus.fi
Jonny Asplund
myyntipäällikkö
+358 (0)40 861 3005
jonny.asplund@jakerakennus.fi
Kenneth Asplund
projektipäällikkö
+358 (0)50 308 0421
kenneth.asplund@jakerakennus.fi
Tobias Asplund
Vaasan aluepäällikkö
+358 (0)40 961 9372
tobias.asplund@jakerakennus.fi
Ville Ollila
tuotantopäällikkö
+358 (0)50 322 1118
ville.ollila@jakerakennus.fi